user_mobilelogo

PERUN SERTIFIOIDUILLA LUOMUTILOILLA TUOTETTU TÄYSRUOKOSOKERI. Rockin ́ Alpaca valmistetaan ilman kemiallisia prosesseja ravintorikkaasta ja hidaskasvuisesta sokeriruokolajikkeesta, jota kasvatetaan Perulaisilla luomutiloilla. Tilat kuuluvat Caes Piura ekologiseen yhteisöön, jonka toiminnan kulmakiviä ovat reilu kauppa ja ympäristön arvoilla valmistetut tuotteet.

Raakasokeri tunnetaan Perussa myös nimellä Panela tai täysruokosokeri joka valmistetaan sokeriruoista kahdellakin eri menetelmällä. Sokeriruo'ot

leikataan yhden, kahden metrin pituisiksi, jotka sitten syötetään murskaimen läpi. Murskain puristaa sokeriruokomurskeesta mehun (guarapo). Mehua keitetään ja kauhotaan useissa altaissa. Keitettäessä sokeriruokomehua koko prosessin ajan se muuttuu lopulta tahmeaksi. Paksuuntunut sokerimassaa vatkataan ja hakataan (ilmotetaan) ja se muuttuu jäähtymisen myötä pienen pieniksi jyväsiksi. Chancaca valmistetaan niin, että sokerimassa levitetään muotteihin, joissa se kovettuu paloiksi, jotka sitten myöhemmin tarpeen vaatiessa hakataan jauheeksi.

Ero raakasokerin ja valkoisen tai fariinisokerin välillä on, että täysruokosokeri on tuotettu ilman jalostusta tai lisäämättä kemiallisia lisäaineita prosessivaiheissa. Näin sokerissa säilyy kaikki vitamiinit, kivennäisaineet ja hivenaineet, joita se luontaisesti sisältää. Siinä oleva ruokosokeri imeytyy verenkiertoon hitaammin kuin teolliset sokerit. Sen on todettu tasapainottavan vatsan toimintoja ja auttavan myös mahdollisesti hampaiden terveenä pysymisessä. Rocking Alpaca Sokeri sisältää useita sokerilaatuja, kivennäis- ja hivenaineita, aminohappoja sekä antioksidantteja. Valkoisessa sokerissa ei ole lainkaan aminohappoja, mutta täysruokosokerissa on 17 eri aminohappoa. Täysruokosokerin valmistukseen ei käytetä lisäaineita eikä sitä kiteytetä. Luomutilojen maaperä varmistaa sokerin keholle tärkeän magnesium/kalium tasapainon. Tuotteessa on läsnä Perun luonnollinen aromi.